Le Love

Että ei mulla muuta.

(Kuva lainattu täältä)

Viikon kotileski

Maanantai. Harmaata ja märkää. Miksi lumi ei sada jo? Olen odottanut innolla marraskuun vaihtumista, koska silloin minulla on virallinen oikeus alkaa fiilistellä joulua ja laittaa kyntteliköt ikkunalle, kuunnella joululauluja, syödä piparia...myönnetään, olen syönyt jo paketillisen. Mutta mmmm, ne olivat niiiin hyviä!

P lähti koko viikoksi kotikotiin, ja minä jäin pitämään kämppää pystyssä. Valot päällä, tv huutaa, ovi tarkistettu ainakin neljä kertaa. Parvekkeella ei ole ketään, eikä suihkuverhon takana. Sängynkään alle ei mahdu ketään, mutta joka tapauksessa muutun yksinollessani - tosin vain pimeän aikana - neuroottiseksi tärisijäksi, joka alkaa kuulla rasahduksia, kolahduksia ja muita epäilyttäviä ääniä.

Toisaalta, unohdettuani kaikki inhat rosvot, minulla ei ole muutakaan tekemistä kuin katsella vanhoja Frendejä Subilta uudestaan ja uudestaan, tiskata ällöttävä limaisten lautasten ja haarukoiden muodostama vuori, siivota, siivota vähän lisää ja ehkä voisin jossain vaiheessa testata jopa jotain tyttöjuttuja; kasvonaamiota, kuorintaa, hyvä leffa ja karkkia... :)

Siskon synttäritkin lähestyvät uhkaavaa vauhtia, joten lahja-ideoita kaivattaisiin tälle viikolle, VINKVINK! Joten E, mitä haluaisit syntymäpäivälahjaksi? Veit ideani jo, joten velvollisuutesi on opastaa minua oikeaan suuntaan!

Nyt taistelemaan hammaspeikkoja vastaan, pusmoikka!

Sinä.

Eilen, heti herättyäni olo tuntui erilaiselta. Tämä tunne valtaa minut aika ajoin, mutta en pysty selittämään miksi. Se vain tulee ja menee. Tänään se tuli. Mikä se sitten oikein on?
Sellainen kumma olo, jolloin tekee mieli hymyillä koiranulkoiluttajille, tervehtiä bussikuskia ja nauraa maha kippurassa. Sen saat aikaan Sinä.

Ensimmäisenä herätessäni näen Sinut ja ajattelen, kuinka olenkaan iloinen siitä, että juuri Sinä olet siinä vieressä. Hereilläollessasi olet sitäkin mukavampi. Varsinkin silloin, kun kahmaiset syliin ihan ilman mitään syytä. Vaikka olemmekin jo vanhoja rupsuja, tuntuu vatsanpohjassani edelleen se tuttu perhoslauma, jos emme ole nähneet vähään aikaan.

Oi, kuinka minulla onkaan kaikki hyvin.

Villasukkien käyttöönotto

Pari viikkoa on vierähtänyt ihan huomaamatta. Synttärit, koulun projektit, illanistujaiset, uusi työpaikka ja kavereiden tuparit ovat johtaneet tämän tytön aikatauluja aika kiitettävästi.

Ilmassa on ollut selkeää syksyn tuoksua. Aamulla kouluun ja töihin lähtiessä mittari on ollut nollissa - vastahan oli kesäkelit!? Aika on siis tullut kaivaa varaston kätköistä esiin isot kaulahuivit, tumput ja äitin antamat villasukat. Kiitos äiskä, ne on tosi lämpimät! <3 Toisaalta syksyaika on kyllä ihan mukavaakin. Paatuneena romantikkona saan jälleen hyvän syyn poltella kynttilöitä ja ehdotella kävelyretkiä meren rannalla. Niissä on vain sitä jotakin.

Postiluukusta tipahti myös Stockmannin Hullujen Päivien kuvasto. Melkoinen raamattu. Sivuja enemmän kuin muotilehtien muhkeissa syysnumeroissa. Huolellisesti valmistautuneena olen selannut kuvaston jo kolme kertaa; aluksi tutustuen, toisella kerralla taitoin sivun kulmat ja kolmannella muistelin, mitä olinkaan "varannut ostettavaksi". Taitoin myös poikaystävälle oman kulman - tuskin se sitä kuitenkaan huomaisi, joten repäisin sivun irti ja laitoin muistilapputelineeseen ;)

Viikonlopun alun kruunasi kuitenkin perjantai-iltana rakkausmurmeli, joka odotteli allekirjoittanutta kotiinsaapuvaksi kynttiläillallisen kera - ja jouluvalojen. Thanks bejb <3 Tiesin, että meidän telepatiaviestit toimii sittenkin!

Näillä eväillä siis uutta viikkoa kohti.